Top Social

HIRVIttävät asukuvat

16. toukokuuta 2018


Suomen luonto on niin kaunis varsinkin keväisin kun kaikki alkaa kukkia ja heräämään henkiin. Juurikin tämän kauneuden takia tykkään suosia luontoa asukuvissa. Vaikka urbaaneista kaupunkikuvista tykkäänkin, on silti luonnossa sitä jotain. 

Varsinkin näiden kuvien kuvausmiljööstä saatiin entistäkin mielenkiintoisemmat, kun bongattiin näiden pitkospuiden luota hirviä! Olen täällä bloginkin puolella pari vuotta sitten kertonut faktapostauksessa, että olen todella hirvipelkoinen. Joten näin lähietäisyydeltä päätin jäädä turvallisesti katselemaan niitä autonikkunan lävitse. Ehkä jälkikäteen vähän sieppoo etten noussut autosta, sillä eipä ole monella mimmillä asukuvia, joissa on hirviä taustalla! - no ei sillä, ei ole nyt mullakaan. 😅


Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa!

Huomenna suunnataan taas kuvausreissulle, joten hämmästellään taas pian, millaisiin kohteisiin ja elukoihin ollaankaan törmätty.


kevättä rinnassa

9. toukokuuta 2018

Ihana saada keväisempiä asukuvia tänne bloginkin puolelle! Lämpimät ilmat tuli ihan rytinällä, ja täytyy myöntää, että villakangastakit alkoikin jo kyllästyttää. Tosin vielä viikko sitten nekin kulki mulla katukuvassa mukana, sillä juuri ja juuri 10 asteen paremmalla puolella hipovassa lämpötilassa tämmöinen vilukissa ei pärjää. - ainakaan vähemmässä vaatetuksessa. Se tuli todistettua, kun värjötteleni kylmyyttä terassilla näissä repaleisissa farkuissa. Tutina oli aika kova, kun kylmä kevät tuuli puski polven rei'istä sisään, mutta sisällekkään ei voinut ihan periaattesta mennä. Sisällä on kökötetty jo ihan tarpeeksi. Onhan nyt sentään kevät!

 Kuvissa näkyvän kevättakin bongasin H&M:n alennusmyynnistä, ja se oli täyttä rakkautta ensi silmäyksellä. Kuitenkin sain pienoisesti pettyä pakettia avatessa. En ollut siinä ihastus huumassa perehtynyt materiaali tietoihin sen paremmin vaan klikkasin neljänkympin hintaan tämän takin heti ostoskoriin. Vasta sen kotiutuessa huomasin, että tämähän on ihan täyttä trikoota. Yhtä paksu, kuin collaripaita. Onneksi näillä lämpöisillä keleillä tässä jo tarkenee, mutta vesisateilla tämän saa suosiolla jättää kotiin, sillä varmasti imaisee kaiken sadeveden. Vaikka takki ei ollutkaan ihan sitä mitä olisin ajatellut, on se silti niin ihana, että eihän sitä raaskinut palautukseen laittaa. Toivottavasti tämä kestää materiaalinsa puolesta vielä pitkään, sillä tätä takkia tullaan varmasti näkemään täällä blogin puolellakin ihan kyllästymiseen saakka! Eiks olekin ihana?
 


uupumus pysäytti oravanpyörän

4. toukokuuta 2018

Kaksi kuukautta sitten kirjoittelin teille riemusta kiljuen uusista elämänvaiheista, lisääntyvästä vapaa-ajasta ja ennen kaikkea elämän löytämisestä. Luulin, että nyt kun mulla on "vain" tämä koulu, voisin tehdä ja keskittyä just niihin asioihin mistä nautin. Mutta siinä kohtaa, kun nopealla temmolla pysäyttää sen arkisen oravanpyörän, tuntuu kuin lentäisi seinään. Siis ihan kirjaimellisesti. Vietin tälläkin hiljaiseloa koko tämän ajan, sillä ajattelin ettei näin henkilökohtaiset asiat kuulu tänne. Mutta nyt tämän kaiken läpikäyneenä, voisin kumota nämä ajatukset. Ehkä siellä on joku, joka on jumissa samaisessa ovaranpyörässä? Ehkä joku, joka tuntee, että on uupunut mutta ei pysty sitä myöntämään? Tai ehkä joku, joka on jo avannut silmänsä omalle uupumukselleen, mutta haluisi vertaistukea? Ennen kaikkea tämä teksti on aivan kaikille! Tässä on mun tarinani uupumuksen kanssa, ja toivottavasti se ojentaa jollekin auttavan käden.

Nämä kaksi kuukautta mulla on mennyt ihan rehellisesti sanottuna hukassa, kipuillessa ja kasvaessa. Ennen kaikkea kohdetessa uupumus ihan silmästä silmään. 

Pohjustetaan tätä juttua hieman palaamalla aikaan ennen opintovapaata. Jokainen blogiani enemmän tai vähemmän seuraaneenna, ei varmastikaan ole voinut välttyä huomaamasta, että olen pahemman luokan suorittaja persoona. Kaikki mitä arjesta ja töistä olen täällä avannut on täysin totta, ja nyt jälkikäteen hävettää ajatella, että miten naula päässä sitä onkaan ajanut itsensä - noh, aivan loppuun. Elin kaksi vuotta elämääni niin, että huitelin menemään vähintään 13 tuntisia päiviä, ja vasta ilta ysiltä olin kotona rauhottumassa. Nukuin huonosti, syön huonosti ja voin huonosti. Piti vain suorittaa, koska en uskaltanut enää pysähtyä. Unettomuuden ja huonovointisuuden rinnalle nousi rytmihäiriöt. Muistan sen ensimmäisen kerran, kun iltamyöhään sohvalla kauhoessani jotain einesruokaa naamaan, tunsin vartaloni valtaavan aallon lailla outo - tavallaan kylmä tunne. Jonka jälkeen tunsin kuinka sydämeni jätti kirjaimellisesti hypyn välistä. Siinä kohtaa alkoi viimeistään hälytyskellot soida. Olin oikeasti ajanut kroppani ja mieleni jo toistamiseen ihan äärirajoille. Tiesin, että minun täytyy höllätä. Opintovapaakin häämötti ihan nurkan takana, joten rukoilin vain kroppaani pysymään kasassa vielä muutaman viikon. Sitten kaikki helpottaa...

Tai niinhän sitä luulisi.  Kuten alussa kuvailin, kun se arjen pyörittämä oravanpyörä pysähtyy, lentää sen kyydistä aika kovaa. Varsinkin tässä tilanteessa, kun sitä on polkenut "vähän" liian kovaa. Aluksi olin tottakai innoissani uusista muutoksista, uudesta arjesta ja ajatuksesta, että nyt on mahdollisuuksia ihan mihin vain. Tunsin olon vapaaksi, kuin lintu. Mutta alkuhuuman hälvetessä aloin huomaamaan, ettei se ruoho olekaan niin paljon vihreämpää siellä aidan toisella puolella. Kun ensimmäisen kerran pysähdyin moniin vuosiin, hajosin täysin. Siinä missä ennen olin ummistanut silmäni uupumukselleni, avasin tällä kertaa täysin silmäni, enkä enää lakaissut asiaa maton alle. Sillä aikaa kun pääni kävi vielä ylikierroksilla, kroppani lyyhistyi aivan kokonaan. Saatoin romahtaa suihkun lattialle itkemään, tai itkeä bussipysäkillä odottaessani kotiin vievää bussiani. Ihan vaan siksi, että olin ihan h****tin väsynyt. Vaikka olin antanut itselleni luvan hajota, en silti pystynyt myöntämään sitä. Kotona saatoin valehdella itkusta punastuneita silmiä sillä, että "taisi mennä saippuaa silmiin". Koko tilanteen vakavuuden myöntäminen olisi tarkoittanut minulle, että myönnän olevani heikko. - Näin jälkikäteen ajatellen, se oli ihan hemmetin tyhmästi tehty ja ajateltu! Piilotella nyt omaa oloaan sulle rakkaimmalta ihmiseltä. Elää kunnon kaksoiselämää juuri sen ihmisen kanssa, joka on sulle kaikki kaikessa. Ehkä myös juuri siksi mun oli kaikista vaikeinta avata suutani, mutta onneksi sen sain vihdoin tehtyä eräs sunnuntai-ilta. Sain itku kurkussa soperrettua, "musta tuntuu, että oon uupunut". Lyhyesti ja ytimekkäästi. Ja arvaatte varmaan mitä sain vastaukseksi? "No etkä oo. Tai ethän sä vaikuta yhtään siltä". Niin, en vaikutakaan. "Kiitos" siitä kuuluu aivan täysin tälle tyhmälle piilottelulle. Etenkin tämä hyvin lyhyt keskustelu sai mut vihdoin avaamaan silmät. Miten mä olin voinut ajaa itseni tähän pisteeseen ilman, että kukaan mun lähipiirissä huomasi asiaa? Tämän jälkeen vuodatin Mikolle kotona kaiken.

Olin jo etukäteen tutkinut netistä uupumuksen oireita ja jutellut pintapuolisesti uupumuksesta ystäväni kanssa. Hän kertoi omaa tarinaansa, jota kuuntelin nyökytellen. Miettien vain, että kuinka kaikki kuulostaakaan niin tutulta. Keskustelun ja ankarien googlailujen ansiosta päätin myös pitää suuni kiinni. Pelkäsin sitä, että jos menen työterveyteen tai kouluterkkarilleni saisin diagnoosiksi masennuksen, sillä lääketieteellisesti ei ole olemassa uupumusta. Tätä komppasi ystäväni, joka sai lääkäriltä diagnoosin lievään masennukseen, mentyään puhumaan työuupumuksesta. Halusin taas sulkea silmäni asialta, sillä enhän minä ollut masentunut, olin "vain" fyysisesti väsynyt. Kuitenkin romahduksen jälkeen tunnistan hyvinkin tämän yhtälön tässä. Pahimpina päivinä saatoin vain nukkua. Hieman parempina päivinä kampesin peiton kanssa sohvalle ja laitoin Netflixin päälle. Saatoin viettää pesässäni 6 tuntia, vaikka se tuntui tunnilta. Minusta oli tullut täysin Zombie, joka ei pystynyt liikkumaan. Olo alkoi olla todella turta ja lamaantunut. Pakotin kuitenkin itseni hoitamaan kaikki velvollisuudet, hoidin kouluhommat, ruoskin itseni liikkeelle, enkä antanut itseni erakoitua täysin. Mutta noi nousut ja laskut oli rajumpia, mitä olisin ikinä osannut kuvitellakaan. Joko en pystynyt tekemään tai tuntemaan mitään, tai vaihtoehtoisesti kohtasin elämän silmästä silmään täysin normaalisti.


"Mitä sitten tapahtuu kun suorittajalta ottaa pois suorittamisen?"

Viimeinen niitti koko tässä sekasotkussa oli kaiken kyseenalaistaminen. Kun olin tiedostanut uupumuksen ja elänyt niitä huonoja päiviä, aloin näkemään valoa tunnelin päässä ja miettimään "mitäs sitten?" Mitä sitten tapahtuu kun suorittajalta ottaa pois suorittamisen? Tiesin, että en voi palata enää samanlaiseen elämäntyyliin. Tiedostin jo sen epäterveellisyyden, mutta pelkäsin etsiä toisia vaihtoehtoja. Ylianalysoin elämää ja koitin liian kuumeisesti ennustaa tulevaisuuttani. Niinkin agressiivisesti, että olin aivan valmis heittämään kaiken kankkulan kaivoon. Olin aivan valmis heittämään roskiin työni, opiskelut ja parisuhteeni. Kyseenalaistin aivan kaikean. Dear god, onneksi mitään näistä en tehnyt. Tämä oli vain osa tuota kipuilua. Ja tässäkin auttoi, mikäs muukaan kuin vertaistuki. Olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että Mikko on antanut mun etsiä itseäni uudelleen ja ennen kaikkea ollut mun rinnalla. Niinä hyvinä, kuin huonoinakin päivinä.

Tiedän, että vieläkään en ole täysin jaloillani. Monta akkua on vielä ladattavana ja monta asiaa selvitettävänä, mutta nyt siellä tunnelin päässä näkyy enemmän valoa, kuin pitkään aikaan. Ja sitä kohti kovasti tässä pyritään.  Ja ennen kaikkea, kyllä täältä vielä hemmetti noustaan!


Mitä opin tästä kaikesta?

- Älä sulje läheisiäsi ulkopuolelle. Vertaistuki oli se joka auttoi mut ylös, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, se olisi voinut myös olla se voima, joka ei päästä mua ihan näin syviin vesiin! Sekä ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan: koko tämän prosessin käsitteleminen olisi ollut verrattain helpompaa, kun olisin pitänyt rakkaani mukana koko tämän matkan. Eikä niin, että eräs kaunis sunnuntai-ilta läväytän kaiken kerralla rakkaani harteille. Ei ollut helppoa minulle, mutta ei varmastikaan ollut helppoa myös muillekaan.

- Älä ummista silmiä, saatika elä omassa kuplassa. 🙈🙉🙊 Mä ajoin itseni uupumukseen ihan sillä, että en alusta asti katsonut tilannettani realistisesti. Kaunistelin elämäntilannettani itselleni ja pakoilin ongelmia. No tästähän tottakai syntyi vain lisää ongelmia, joten ota neuvosta vaari: EI NÄIN!

- Älä tee liian suuria muutoksia, liian lyhyessä ajassa. Varsinkin jos olet tämmöinen suorittaja, niin kuin allekirjoittanut, älä hyppää siitä oravanpyörästä liian nopeassa vauhdissa. Mä pitkitin tätä prosessia juurikin sillä omalla tyhmyydellä, kun en katsonut elämää realistisesti. Varmastikaan näin radikaalia uupumusta ei olisi tarvinut käsitellä, jos olisin havahduttanut itseni tilanteeseeni jo aikaisemmin, paljon lievemmässä vaiheessa.


Jos susta tuntuu, että taistelet uupumuksen kanssa. Älä jää asian kanssa yksin. Avaa suusi. Joko lähipiirille, ammattiauttajalle, tai voin mikäkin olla kuuntelevana korvana. 💓

Mitä tapahtuu blogin kulisseissa?

10. maaliskuuta 2018
Mitä blogin kulisseissa tapahtuu? Mistä blogipostaus rakentuu? Hekumallisesti pulppuavasta tarinasuonesta? Yhdellä räpsyllä purkitetuista muotikuvista? Ei ihan, se on jotain aivan muuta!



Sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta niin on myös bloggaajan poikaystävällä. Instagram Husband, Blog Husband. You name it! Ei nimi miestä pahenna, vaan sen vaimo. Meillä poikaystävä ei ota asukuvia, vaan se auttaa rekvisiitassa ja pari kertaa on onnistuneesti pakotettu kameran eteenkin. Milloin hän toimii pussinpidikkeenä, kun tavoitellaan täydellisen harmonista joulukuvaa. Milloin hän on hikikarpalo otsalla ollut kanssani poseeraamassa kahluuvedessä, paahtavan kuumana kesäpäivänä - ihan vaan hyvien vuosipäiväkuvien takia. - Tottakai vielä punaiset huulenkuvat maalattuna poskessa. Voi Mikko parkaa, kaikkea sekin joutuu kestämään 😅

Toinen henkilö, jota ilman blogini pyörittäminen tälläisenään olisi mahdotonta, on äitini. Kyllä, äitini kuvaa tänne kaikki asukuvani. Hän ottaa ihan mielettömiä luontokuvia, mutta ihmiskuvaaminen ei ole ikinä ollut hänelle mikään intohimo. Paitsi tyttärensä asukuvien kohdalla, hänestä kuoriutuu mikäkin muotikuvaaja. Äiti on myös aina kameransa kanssa oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Näin saadaan hyviä tilannekuvia ja kivoja asukuvia (äitin sanoin, pukukuvia) Mun ja äidin yhteistyön etuna on juurikin se, että kuvia ei ota toinen muotibloggaaja. Äiti ei lue muotiblogeja, joten se ei tiedä millaisia kuvia muut ottaa. Äitillä on oma visio ja näkemys siitä, mikä näyttää hyvältä. Meidän yhteistyö toimii myös moitteetomasti, sillä oman äidin edessä poseeraaminen on kaikkea muuta kuin kiusallista. - Se on jopa hauskaa!


Hätä ei lue lakia, voisi toimia näiden meidän asukuvaamisten kohdalla. Milloin sitä on tullut vaihdettua vaatteita pusikoissa, ähistyä toisia farkkuja jalkaan ahtaassa autossa, ja meikattua auton ikuunaa peilinä käyttäen. Koska molemmat meistä on arkisin kovin kiireisiä, otetaan viikonloppuisin muutamia asukuvia liukuhihnatyöskentelynä. Pakkaan aamulla kassiin muutamia menneen viikon asuja ja kuvataan kaikki kerralla. Tälläisessä trikkikuvaamisessa vaatteiden vaihto ei katso paikkaa, eikä aikaa. Toivottavasti ihan hirveän moni lenkkeilijä ei ole nähnyt mun pakaroita pilkistämästä jostain pusikosta, kun jumppaan sukkahousuja päälle. Tähänkin hommaan on opeteltu kantapään kautta, ja nykyään tulee harrastettua tietoisesti enemmän kerrospukeutumista. Ennen sitä tuli vain heitettyä kassiin vaihtovaatteet, mutta noista noloista kokemuksista oppineena, tulee nykyisin päälle puettua niin paljon kerroksia, kuin vaan on mahdollista! Välillä olo on kuin käärmeellä, joka luo nahkaansa. Salamavalo räpsyy, kuvausmiljöö vaihtuu ja vaatekerrokset lentää tehokkaasti pois päältä. 😅


Yhden blogipostauksen takana on 1000 ja yksi kuvaa. Itse en ole niin harjaantunut poseeraaja, että saataisiin asukuvat parilla räpsyllä purkkiin. Ei, vaan päinvastoin. Milloin mulla on suu auki ja silmät kiinni. Tuuli tarttunut lyhyeen polkkatukkaan ja nostanut latvat ilmaan niin, että näytän Muumien Hemulilta. Tai vaihtoehtoisesti kuvauskaveri nuolee juuri kriittisellä kuvanottohetkellä joko omaa, tai sinun nenää. - Nyt on siis puhe yllä olevan kuvan koirasta, ei aikaisemmin mainitusta poikaystävästä. Välillä on hyvin hankalaa kalastella edes viittä onnistunutta räpsyä, joilla saisi kokonaisen postauksen aikaiseksi.

Blogipostauksien takana on siis paljon enemmän, mitä ulospäin näytetään. Se on pakkasessa värjöttelemistä ja tuntien kulutusta tietokoneella. Se on myös koirankarvoja suussa, paljaita pakaroita ja liikkuvassa autossa vinoon meikattuja kajaaleja. Ennen kaikkea, se on hauskoja ja ikimuistoisia hetkiä, joita jakaa teidän kanssa.

hyppy tuntemattomaan

6. maaliskuuta 2018

Kuusi päivää sitten se alkoi! Nimittäin opintovapaa ja samalla hyppy tuntemattomaan. Tarkoituksena oli ottaa muutama päivä ja sulatella tätä asiaa ennen kuin tulen tänne siitä kirjoittamaan. Otin päivän, otin toisen - ja loppujen lopuksi huomasin melkein viikon vierähtäneen. Otin siis todellakin oman ajan elämänmuutoksen sulattamiseen ja näin ystäviäni enemmän kuin viimeisen vuoden aikana yhteensä. Hoidin kouluhommia, vaikka meillä olikin lomaviikko ja ikuistettiin muutamat asukuvat, jotta tännekin saataisiin eloa. Jos elämä ei ole edellämainittua kummallisempaa, niin miksi tämä on mulle niin iso asia?

Siksi, että viimeiset 8 vuotta työ on sanellut mulle millaista elämä on ja miten se arki kulkee. Viimeksi kun olen ollut poissa työelämästä, olen ollut 19- vuotias, raikuli nuori. Kirjoitin ylioppilaaksi ja jäin tyhjänpäälle miettimään mikä musta tulee isona. Ja nyt, 8 vuotta myöhemmin olen samassa tilanteessa, miettimässä noita samoja ajatuksia. Hassua?

 Voin myös ihan rehellisesti myöntää, että oma mentaliteettini työntekoa kohtaa on enemmän ollut "elä työllesi", kuin "käy töissä elääksesi". Kun on löytänyt kivan duunin, niin siihen syntyy oikeasti tunneside. Juuri tästä syystä paiskin muutaman vuoden kahta duunia. En osannut luopua kummastakaan, vaikka ei ollut taloudellista tarvetta pitää molempia. Kävin normaalisti kaksivuorotyössä, josta jatkoin päivää pubiin ja yökerhoon baaritiskin taakse. Parhaimmassa tapauksessa menin yötyöstä tunnin yöunilla aamuvuoroon. Ymmärrätkö nyt tuon "elä työllesi" mentaliteetin? Pari vuotta tuota rumbaa jaksoi, mutta eihän tuo tervettä ole. Jostain oli pakko luopua ja noista kahdesta vaihtoehdosta mun päivätyö voitti mielekkyydellään, joten yötyö sai jäädä. Asetuin aloilleni, kunnes koin taas janoa saada tehdä enemmän. Hain kouluun ja sisäänpääsyn jälkeen tein tietoisen valinnan yhdistää kokopäiväinen opiskelu ja työni. Kunnes tuli taas jaksamisen seinä vastaan, ja olin taas samassa tilanteessa. Kummasta pitää luopua? Nykyinen, ainoa työni imaisi mut mukaan viideksi vuodeksi. Sain kehittyä, tutustuin mahtavaan tiimiin ja ennenkaikkea sain ystäviä. Työkään ei maistu puulta, kun sulla on mahtavia tyyppejä ympärillä.

Joten voitteko kuvitella, että miten haikeaa oli napata oma Bieberin kuvalla varustettu kahvimuki kaapista, luovuttaa pois kaikki työtilpehööri ja marssia ulos. Siinä me oltiin, minä ja posliininen Bieber kirpeässä pakkassäässä. Mietittiin, että millä mennään kotiin ja mitä seuraavaksi tehdään. Nämä viimeiset kuusi päivää on auttanut meitä molempia. Bieber on nyt onnellisena ja puhtaana kaapissa ja minäkin olen saanut hengittää. Ja oppinut olemaan. Ennen kaikkea sanomaan, että olen täysipäiväinen opiskelija.



Mikään suurin maailmanloppuhan tämä ei ole! Palaan kuitenkin "jo" joulukuussa takaisin työelämään. Mikkokin mulle jo leikkisästi nauroi, että miksi pitää olla näin dramaattinen. Kyse on kuitenkin vaan opintovapaasta. Hetkellisestä elämänvaiheesta. Tämä on kuitenkin itselleni niin outoa. Saan maata sunnuntait (säännöllisesti) pieruverkkareissa ensimmäistä kertaa elämässäni. Saan esimmäisen kerran, ottaa aikaa ihan vaan itselleni. Kehittyä siinä missä tuntuu hyvältä. Ja ah! Saan  käydä kahdeksalta nukkumaan jos siltä tuntuu! Voisin myös koittaa kääntää tuon mentaliteettini päinvastoin ja alkaa elämään. - Ihan sitä oikeaa, ihmisten elämää. Oon kuullut, että semmoista tuolla "ulkomaailmassa" voisi olla?

missä meillä pihistellään ja panostetaan?

17. helmikuuta 2018


Kulutustottumukset, oli ne sitten omat tai jonkun muun, niin silti ne aina kiinnostaa. Varsinkin nyt kun asuu toisen ihmisen kanssa, on alkanut huomaamaan ihan erilaisia kulutustottumuksia. Niin hyvässä, kuin pahassa. Meille on muodostunut omat ketsuppi vuorot - kyllä luit oikein! Ihan vaan siksi, että toinen on tottunut kuluttamaan toista ja makuasioista ei voi kiistellä, niistä vuorotellaan!



Pihistetään...

... elektroniikassa: Meillä on vanha läppäri, joka hurisee aika kovaa ja mitä nyt satunnaisesti jumittaa. Mutta silti vielä oikein toimiva! Merkkikään ei ole omena. Sama pätee puhelimiin. Omistan Sonyn, joka maksoi uutenakin vain muutaman hassun satasen. Toimii moitteettomasti, mitä nyt näytön sain halkeamaan - mutta pääasia, että toimii. Varsinkaan elektroniikan suhteen meillä ei olla kovinkaan ronkeleita, eikä merkkiuskollisia.

...  astioissa & huonekaluissa: Tällä hetkellä puolet meidän astioista on joko ikeasta tai lahjoiksi saatuja (tai mäkkäristä saatuja coca cola-laseja)  Muutamat hassut arabiat löytyy kaapista, mutta kumpaakaan meistä ei ole ikinä inspiroinut kerätä täydellistä astiastoa. Sama pätee huonekaluihin. Kumpikaan ei ole koskaan hurahtanut kodeissaan designista, vaan meidän huonekalut on melkoisia keräilyeriä eri paikoista. Kun muutettiin yhteen luovuin suuresta osasta huonekaluistani, mutta raahasin mukanani kaikkein tärkeimmät. Ei designia vaan semmoisia huonekaluja, joille on kertynyt ajan saatossa tunnearvoa. Joku voisi kauhistua meidän kahvipöytää, joka on ehtaa ysäriä ja vieläpä rottinkia. Mutta se on palanen vanhempieni saamista kalusteista, joita he saivat häälahjaksi. Vanha (ja ehkä vähän ruma) mutta sitäkin arvokaampi minulle.

... vaatteissa: Tiedättekö mitä? En rehellisesti edes muista, koska olen ostanut vaatteita viimeksi normaali hintaisena. Olen semmoinen tarjoushaukka, että ei ole toista. Kärkyn jatkuvasti alekoodeja, ja tähän mennessä olen huomannut, että aina ne vaatteet menee alennukseen jossain kohtaa. Tämä on myös petollista, kun niitä pikku nyssäköitä saa kantaa postiautomaatista joka kuukausi. Ihan vaan "koska halvalla sai" Tässä pitäisi ehdottomasti ryhdistäytyä!



Pihistetään ja panostetaan:

ruuassa: Molemmille meille ruoka on enemmän nautinto, kuin pakollinen toimenpide jolla eletään. Mikko on vielä oikein mahtava kokkisielu, ja iltaisin onkin ihanaa tehdä "yhdessä" ruokaa. Eli Mikko tekee, ja minä härvään. Kuitenkin ruoka-aineissa tarjoushaukka nostaa päätään. Tuijotetaan aina kaupassa kilohintoja ja hintaeroja eri merkkien välillä. Ja tottakai koriin päätyy aina ne hinnaltaan halvimmat tuotteet. Puhumattakaan niistä punaisia prosentti tarroja ruuissa. Olen jopa pari kertaa raahannut Mikon kauppaan viimeisellä tunnilla tonkimaan niitä punaisilla tarroilla koristettuja tuotteita, ihan vaan koska silloin -30% on -60%

Panostetaan...

... Elämyksissä: Mielellään panostetaan rahalla saataviin, mutta ehkä jopa aineettomiin asioihin tai palveluihin. Tykätään käydä yhdessä katsomassa jääkiekkoa, saatetaan ajaa 100 kilometriä ihan vaan iltakahville erilaiseen miljööseen, että saadaan aikaan hauska yhteinen minireissu. Ei ehkä kulutuksen kannalta paras vaihtoehto, mutta meille yhteiset elämykset on tärkeitä.

... Zero Cola: Ainut merkki, joka on pyhä. Ja jota saa koko ajan tuoda kaupasta. Tunnustan, että mä olen todella riippuvainen Zero Colasta. Nimenomaan Zerosta, ei mistään musta merkistä tai laadusta. Vaan Zerosta. piste.

... Luonnonkosmetiikassa & vegaaniset meikit: Tämä on mulle uusin "löytö", johon haluan mielelläni panostaa. Pikku hiljaa olen alkanut keräämään ettisempää meikkipussin sisältöä. Pala palalta, yksi tuote kerrallaan. Samalla eettisempää, ja ihana kokeilla avoimin mielin uusia tuotteita. Tähän asti on kaappiin päätynyt jo hiustenhoitotuotteita ja muutamia pieniä meikkituotteita. Tässä asiassa voisin vastaanottaa myös hieman apua! Koska tuotteet on mulle vielä aika tuntemattomia, niin heitä mulle vinkkejä, jos tiedät jotain hyviä luonnonkosmetiikkatuotteita :)

... Omannäköiseen sisustukseen: Kuten kerroin meillä ei käytetä design huonekaluja, mutta varsinkin taulut ja koriste-esineet on tarkoin valittuja matkamuistoja. Meillä on kaksi isoa taulua, jotka molemmat on hankittu meidän ensimmäiseltä yhteiseltä ulkomaanmatkalta (Balilta), samoin koriste-esineet on reissuilta ja olohuoneen tauluseinä on itse koottu meidän yhteisistä ja meille tärkeistä valokuvista. Ainut mikä vielä puuttuu, on DIY projektina tehtävä maailmakartta, johon aletaan keräämään, joko nuppineuloja tai tarroja yhteisten reissujen kohdalle. Eli meidän kodissa näkyy sen yleisilmeessä todella vahvasti meidän yhteinen elämä ja muistot.

...Harrastuksissa: Meillä pelataan lätkää, säbää, kotikuntoillaan ja blogataan harrastuksena. Molemmat välineurheilee omien harrastuksiensa parissa, eikä toinen osapuoli mukise mitään. Molemmilla on omat harrastukset, joihin panostetaan niin aikaa, kuin rahaakin.



Ystävät - ne pirulaiset, jotka tekivät minusta minut

14. helmikuuta 2018

Ystävänpäivä. Se maaginen päivä, jolloin saa tuntea suurta kiitollisuutta ystävistään. Vaikka omia ystäviään arvostaa jok'ikinen päivä, huomaan silti aina näin ystävänpäivänä vaipuvani muistoihin ja ajatuksiin: "hemmetti mulla on mahtavia ihmisiä elämässä!" Jokainen heistä on erilainen. Jokainen heistä on ihana ja ennen kaikkea, jokainen heistä on mulle kultaakin arvokkaampi.

Jopa tässä ystävänpäivän kynnyksellä yllätin itseni miettimästä, että ilman ystäviäni en varmastikaan olisi tälläinen ihminen, kuin nyt olen. Muutaman kanssa olen saanut viettää melkein koko elämäni. Toisten kanssa ollaan leikitty jo ala-asteella ja toisten kanssa ollaan teini-ikäisinä koeteltu yhdessä rajoja - ehkä jopa vähän kapinoitukin. Ollaan opittu yhdessä ja tehty virheitä yhdessä. Ennen kaikkea, kasvettu yhdessä. Vaikka suurimman työn kasvatuksessani ovatkin tottakai tehneet vanhempani, kuuluu osa kiitosta myös ystävilleni. Huomaan oppineeni ystäviltäni paljon ja huomaan omaksuneeni itseeni piirteitä, joita ystäväpiirini on minuun luonut.Sitä se yli kymmen vuoden ystävyys teettää!

"Friends come and go, like the waves of the ocean. But the true ones stay, like an octopus on your face"
Niin miehissä, kuin ystävissäkin huomaa kyllä helposti, ketkä ovat ne, jotka vetävät sinua puoleensa. Kuulostaa varmasti todella kliseiseltä, mutta vasta sen oikean kohdalla olen löytänyt myös parisuhteesta sen ystävyyden. Sen tunteen, kun poikaystäväsi ei ole "vain" poikaystävä, vaan samalla paras ystävä. Se on varmasti meidän suhteen suola. Ollaan kumppaneita, mutta samalla ystäviä. Voi kuulostaa myös jonkun korvaan hullulta, mutta omalla kohdallani näin ei aina ole ollut. Oikeastaan koskaan aikaisemmin. Ja sitä jos jotain arvostan todella paljon.

"It is not a lack of love, but a lack of friendship, that makes unhappy relationship"


Ystäväni ovat opettaneet minulle...

... että vaikka välimatkaa olisi paljonkin, niin silti ystävät raivaavat aikaa.

... että ystävyys ei kuulu olla vaikeaa. Ei tietenkään ystävyyskään ole aina ruusuilla tanssimista, mutta pitää antaa enemmän kuin ottaa.

... että olen edelleen sama Jenna vaikka mentäisiin syveen tai saveen.

... että elämä ei ole liian vakavaa. Ystävät ovat myös opettaneet minut nauramaan.

... että elämässä voi tuntea onnellisuutta ihan vaan siitä, että tietää näiden tärkeimpien ihmisten olevan elämässä - vaikka näkisikin harvoin.

... että pitää kertoa, jos toinen näyttää krapula-aamuna petolinnun perämiseltä. Se se vasta on rakkautta ja välittämistä.

... että toisaalta välillä kuuluu olla hiljaa. Maata sohvalla ja katsoa telkkaria, kuin vanha pariskunta konsanaan.

... että oikea ystävyys on ikuista 💓

... että hyvä ystävä on valmis vaikka sotaan puolestasi.

... että hyvälle ystävälle ei voi olla pitkään vihainen. Se on fyysinen mahdottomuus. Hyvän ystävän kanssa riitely voi olla myös mahdottomuus. Tai kerran jos kymmenen vuoden aikana kinastelee, teineinä foto playta pelatessa, niin lasketaanko sitä?

Hyvää ystävänpäivää!

Ota sinäkin tänään illalla aikaa ja mieti miten ystäväsi on sinua muovanneet. Ja tottakai, muista huomenna kiittää siitä heitä 💗

joko kyllästyit kuntosaliin? - näiden avulla voit jäädä huoletta kotiin!

9. helmikuuta 2018

Kuinka moni tunnustaa sännänneensä kuntosalille heti uuden vuoden jälkeen? Niin minäkin tein viimeiset kymmenen vuotta. Uutena vuotena tuli monesti luvattua, että nyt kyllä ryhdistäydyn ja monesti on tullut uusittuakin se salikortti. Käyty pari kertaa, tuskailtu kun kunto ei olekaan sama, kuin puolivuotta sitte ja viimeistään helmikuussa tulikin skipattua kokonaisia treenejä, koska paikat tulivat niin kipeiksi. Kuulostaako tämmöinen liikaa, liian nopeasti ja liian huonolla valmistautumisella kombo yhtään tutulta?

Tänä vuonna tein uudenlaisen lupauksen, tai lähinnä lupasin olla lupaamatta menemästä kuntosalille. Viime vuosi oli pohjanoteeraus urheilun suhteen. Ei mukamas ollut aikaa, salikin on niin kaukana.. Niimpä niin.. Tänä vuonna lähdin tavoittelemaan kuntoremonttia ihan kotoa käsin. Varsinkin kun on päästänyt itsensä rapakuntoon, en tarvitse suuria painoja. Päinvastoin! Ne on tällä hetkellä painajaiseni. Niiden suurien painojen sijaan käynistin vuoteni liikunnallisesti, mutta lempeämmin. Tässä olisi muutamia tavoitteita ja treenejä, joihin olen hurahtanut ihan totaalisesti viime kuukauden aikana:

Tavoitteet:


Älä katso vaakaa, vaan kestävyyttä. 
Halusin tuoda urheilun elämääni taas urheilun ilosta, enkä niinkään tavoitellakseni maagista kesäkuntoa. Liikunta tuo mulle hyvää oloa, jolla on hyvä joko päättää, tai aloittaa päivä. Loppu vuodesta toivottavasti lenkkikengät kulkee kevyemmin, juoksuvauhti olisi toivottavasti ripeämpi ja jumpan jälkeen olo olisi raikas, eikä lopenuupunut. En käynyt tammikuussa vaa'alla, joten ihan rehellisesti en tiedä paljonko painan. Jaksaminen toimii tässä tilanteessa parempana mittarina.

Pysy ruodussa, mutta muista välillä lipsua.
Tämä on ollut ehkä suurin, ja ratkaisevin tekijä innostuksen ylläpitämiseksi. Tiedän jo monista epäonnistuneista dieeteistä, että kieltämällä itseltäni jotakin, kasvavat mielihalut kaksinkertaisiksi ja koko hommasta ei yksinkertaisesti tule yhtään mitään. Siksi tällä kertaa ei ole tarkkaa ruokavaliota, ja suklaatakin on tullut syötyä. Enkä laske niitä rangaistavaksi lipsumisiksi. Kaikkea pitää olla hyvässä suhteessa. Jos halutaan olla kotona tai käydä leffassa ja napata karkkipussi kainaloon, niin sen saa tehdä! Kunhan muistaa pitää prioriteetit kasassa.

Lisää liikkuvuutta = vuoden lopussa spagaatti.
Yksi ihan konkreettinen tavoite listalle! Ja aikaa tottakai seuraavaan uuteen vuoteen. Varsinkin kehonhuolto on asia, johon mun on pakko panostaa tänä vuonna enemmän. Jatkuva liikkeellä olo ja päätetyöskentely tekee hallaa niin hanurille, kuin hartioillekin. Huomaan myös jäykistyneeni toden teolla viime vuoden aikana. Ennen tanssiminen piti paikat vetreinä, mutta nyt huomaan jähmettyneeni. Ja voin kertoa, että tuo tavoite on tällä hetkellä vielä todella kaukana. Mutta voin sitten loppu vuonna päivitellä, että miten kävi. Onnistuinko, vai jäikö vaan haaveeksi?

 ✓ Koukutu kotijumpaan.
Tämä on sillä saralla jo ihan onnistunut, että liikuttua on tullut - ja vieläpä kaikki kerrat kotoa käsin. Tän ei tarvitse olla suurta välineurheilua, vaan lopummalla jaan teille myös mun lemppari kotijumpat (ja muutaman muun rutiinin), joita voi tehdä ihan omalla kehonpainolla.


1. Cassey Ho / Blogilates
Mahtavan energinen nainen! Joku voisi jopa todeta, että onpas stereotyyppinen jumppatäti pirteällä asenteella. Mutta itse tykkään kovast Casseyn räväkästä tyylistä ja kekseliäisyydestä. Ja jumpat on helppo sisäistää, ei mitään turhia taiturointeja. Myös nopeita ja näppäriä, sopii hyvin kiireiselle! Kokeile näitä (ja ihastu):
2. Boho Beautiful / Yoga
Joogaa ihan mahtavissa maisemissa! Sopii joko aamujoogaksi herättelemään kehoa tai iltarentoutumiseen. Kokeile ainakin näitä:
3. POPSUGAR Fitness
Kokonaisvaltaisia jumppia, joko painoilla tai ilman. Vähän pidempiä, n. 30 min - 1h, eli ei tarvitse koota päivän treeniä itse, vaan laita vain video tubesta pyörimään. Kokeile näitä:

4. Mandy Jiroux / Tanssitutoriaalit
Haluatko opetella musiikkivideoista tuttuja tanssirutiineja, vieläpä selkeiden ohjeiden kera? Sitten kokeile näitä:


Innostuitko? Lähetkö mukaan kokeilemaan kotijumppia? Vai onko siellä jo joku kotijumppaholisti entuudestaan?

punainen baskeri, vaakaraitaa & kiinan porttia

7. helmikuuta 2018

Nyt olisi luvassa ehkä koko blogihistorian pirtsakointa asua, niin miljöön, kuin värimaailmankin puolesta. Miten tähän sitten päädyttiin? Otetaanpa pientä tarinaa asukuvien takaa:

Näin "loppu"talvesta / kevättä jo kovasti odottaessa, olen ihan vallan hurahtanut pariisilaisuutta huokuviin asuihin. Ennen tämä on oikeastaan rajoittunut vain hiustyyliin, sillä olen aina ihannoinnut pariisilaisten hienosti hapsottavaa, eikä liian huoliteltuja hiuksia. Tässä asussa ihastuin varsinkin tummanpunaisen ja raitojen yhdistelmään - unohtamatta tietenkään sipausta punaista huulipunaa. Ihanan raikasta! Asu ei kuitenkaan kasaantunut kerta ostoksella, vaan tämä uusi tyylirakkaus on alkanut pala palalta kerääntymään vaatekaappiini. Ensin tuli rakkaus tupsuihin, sitten raitoihin ja viimeisenä, oikeastaan todella pitkän lämmittelyn jälkeen, rakkaus baskereihin. Kyllä, nyt on minullakin ensimmäistä kertaa elämässä tämä jokaisen mummon vakiokaluste. Ainut harmistus on hatun himppasen liian iso koko. Kuten kuvistakin näkee, niin se salakavalasti alkaa valumaan takaraivolle. Pitää kokeilla joskos sitä saisi jotenkin pienennettyä, tai sitten mulla on vielä baskeritekniikassa hiomista.

Mutta mitä tykkäätte? Iskeekö punaisen kirkuva asu ja baskeri teihin?


Okei myönnettäköön myös tässä lopussa, että kuvausmiljöö ei ole ehkä kaikista parhain. Mulla oli selvät visiot näiden asukuvien värimaailmasta, joten tässä on nyt sitten sekamelskaksi asti yhdistetty kiinalaista ja pariisilaista. Mutta pakko oli, sillä katsokaa tuota porttia! Voiko kauniimpaa olla?!








omakehun vaikeus & 3 hyvää asiaa - haaste

31. tammikuuta 2018

Miksi itsensä kehuminen on niin vaikeaa? Tämä kysymys on pyörinyt mielessäni useampaan otteeseen viime aikoina. Jos nyt aivan kylmiltään mulle heitettäisiin tehtäväksi kehua jotain kolleegaa tai läheistäni olisi homma paljon helpompi. On paljon helpompaa heittää ilmoille positiivisia ja ihania piirteitä toisesta ihmisestä, kuin itsestään. Tuntui oudolta kirjoittaa peiliin sanat "olen ihana", tai jossei oudolta, niin vähintäänkin itsekäältä. Mutta miksi? 

Tämän asian kanssa olen paininut viime päivinä normaalia enemmän, sillä vuodenvaihteen jälkeen aloitin aktiivisemmin etsimään ulnelmieni harjoittelupaikkaa. Olen erittäin kiitollinen siitä, että koko aikuisikäni saanut työskennellä hyvissä työpaikoissa, vieläpä vakituisilla työsuhteilla. Viimeksi n. kolme vuotta sitten olen kirjoittanut työhakemuksen ja käynyt työhaastattelussa. Ihan vaan, ettei taidot pääsisi ruostumaan. Kolme vuotta taitaa olla liian pitkä aika olla kehumatta itseään, sillä tuntuu, että taidot on hyvinkin ruosteessa. Olen lueskellut myös vanhoja työhakemuksiani, mutta tällä hetkellä kaikki "olen reipas ja oma-aloitteinen, sanavalmis ja ihmisten kanssa hyvin toimeentuleva" kuulostavat vain kliseisiltä. Vaikka ne pitäisivätkin paikkansa. Tykkään oikeasti työskennellä eri kokoisissa tiimeissä, mutta toimin hyvin myös itsenäisesti. Tykkään uusista haasteista, enkä pelkää tarttua härkää sarvista. Jokaista tehtävää ei tarvitse ennalta määrätä minulle, vaan tykkään etsiä haasteita ja puuhata hommia ihan oma-aloitteisesti. Siispä olen päättänyt heittää turhat haihattelut nurkkaan, ja kun oikea paikka tulee vastaan aion markkinoida itseni työhakemuksessa juuri sellaisena kuin olen. Hemmetin kovana duunarina, reippaana, iloisena ja avoinmielisenä. Oli se kliseistä tai ei. Keskitytään siihen millaisia oikeasti ollaan, sillä valheelliset kehut eivät kanna pitkälle. Unohdetaan tässä kohtaa myös työhakemukset ja keskitytään arkisempiin asioihin. Annetaan omakehun haista (hyvältä) ja tartutaan kolme hyvää asiaa haasteeseen!

Kolme hyvää asiaa päivässäni

 ♡ Aikainen herätys ilman herätyskelloa, vaikka on vapaapäivä. Oli ihanaa herätä vapaapäivään hyvin levänneenä, aikaisin, ja ilman ärsyttää kellon pirinää korvanjuuressa. Kello on tällä hetkellä muutamaa minuuttia vaille kaksi, ja olen saanut jo muutamat kouluhommat käytyä läpi, postaus on kohta ulkona ja pyykkiä pesty. Seuraaksi suuntaan kauppaan, haen postipaketin ja suuntaan takaisin kotiin siivoamaan.

♡ Auringonpaiste! Ulkona on kerrassaan ihana ilma! Kirpeä pakkanen ja täydellinen auringonpaiste. Puen kohta toppavaatteet niskaan ja lähden ihastelemaan tuota kaunista talvimaisemaa.

♡ Illan urheilupläjäys. Ettei koko päivä menisi koneella istuen haluaisin pyörähtää salilla tai heittää vaikka ylimääräisen pakkaslenkin. Illalla sitten ulkoillaan lisää Mikon ulkoilmassa pelattavan jääkiekkopelin merkeissä. Jännittää jo valmiiksi!


Kolme hyvää asiaa minussa

♡ Taito iloita elämän pienistä asioista. Ennen mä en uskonut mihinkään postitiivisuus listauksiin tai tsemppikalentereihin. Ennen pidin niitä teennäisinä. Mutta aika ja elämä on opettanut ja koulinut mutkin iloitsemaan elämän pienistä asioista. Esimerkiksi fiilikseeni vaikuttaa hyvin paljon ulkona vallitseva sää. Tänäänkin kun aurinko alkoi nousemaan ja alkoi oikein helottaa taivaalla, en voinut olla riemuitsematta. Uuvuttavan päivän jälkeen osaan suurella sydämellä iloita vaikka suklaalevystä. Mikkokin on kotona nimennyt mulle herkkuhymyn. Iloitsen oikeasti vaikka siitä suklaalevystä niin paljon, että se oikeasti näkyy naamasta 😀

♡  Rohkeus kokeilla ja olla suuremmin lannistumatta. Ihan pienestä pitäen olen ollut kokeilunhaluinen, enkä ole pelännyt tutustua uusiin asioihin tai ihmisiin. Vaikka aina ei tietäisikään mitä tehdä, niin rohkeudella ja sisukkuudella pääsee jo yllättävän pitkälle! Voi myös olla, että yrittäminen ei aina riitä, mutta silti ei saa lannistua. Tottakai epäonnistumiset harmittaa, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että ne estäisivät minua yrittämästä uudestaan.

♡  Taito osata nauraa myös itselleen. Ne ketkä mut tuntee tietävät, että olen höpsö. Välillä teen tai sanon hupsuja asioita. Tai oikeastaan näitä niinsanottuja aivopieruja tulee ihan päivittäin. Usein nämä mun aivoitukset hauskuuttaa kotona. Myös omille konkreettisille kömmähdyksille pitää osata nauraa. Elämä ei ole niin vakavaa, etteikö omille epäonnistumiselle voisi nauraa!



Kolme hyvää asiaa elämässäni

♡ Ehdottomasti ihana lähipiirini: perhe, ystävät ja Mikko. Mua on siunattu ihanalla tukiverkostolla ja vielä ihanammilla ihmisillä. Hyviä ystävyys- ja perhesuhteita ei voi pitää itsestäänselvyytenä, ja mä olenkin joka ikinen päivä kiitollinen jokaisesta ihmisestä mun elämässäni. Vaikka ei ihan joka päivä nähdäkään, rakentuu ne onnenpalaset vaikka pitkästä puhelusta parhaan ystävän kanssa, joka asuu toisella paikkakunnalla. Nopeista iltakahveista äidin kanssa. Tai vaikka arkisesta elokuvaillasta Mikon kainalossa.

♡ Tietämättömyys tulevaisuudesta. Tietämöttämyys ja elämän arvaamattomuus ei ole aina pahasta. Tällä hetkellä varsinkin opiskelut ja sen tuoma tulevaisuus on vielä yhtä isoa kysymysmerkkiä. Olen nyt jo päässyt tekemään mielettömiä juttuja, kantamaan korteni kekoon mielenkiintoisiin projekteihin ja saanut nauttia jopa speciaalia kiitosta. Vain tulevaisuus näyttää minne ja millaisiin tehtäviin jalat vie. Elämä on loppupeleissä melko lyhyt, joten pitää uskaltaa kokeilla siipiään. Vaikka siellä uudella, tuntemattomalla kentällä.

♡ Tämänhetkinen tasapaino elämässäni. Viime vuosi oli todella uuvuttava ja koko vuosi hujahtikin melko väsyneessä sumussa. Paiskin aivan liian isoilla viikkotunneilla töitä, valvoin liian monia öitä vääntäen koulutöitä, eikä vapaa-aikaa ollut nimeksikään. Viime vuosi oli kaikessa uuvuttavuudessaan myös hyvin opettavainen, sillä opin olemaan itseäni kohtaan armollisempi. Löyhensin päivätahtiani ja nyt on paljon helpompi hengittää. Ja kaikessa yksinkertaisuudessaan nyt on hyvä olla. Vaikka hommia ja töitä on joka sormelle, tuntuu silti, että paletti pysyy kasassa. Vihdoinkin stressikupla on puhjennut ja energiat on taas elämässä kohdillaan.


Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

♡  Ehdottomasti edessä siintävä, suunnitteilla oleva ulkomaanmatka! Viimeksi ollaan päästy jonnekin lämpimään vuonna 2016, kun käytiin Balilla. Tässä viimeiset viikot ollaan koottu porukkaa kasaan ja katseltu majoituksia. Omaa haastavuuttaan tuottaa meidän 12 hengen porukka, jonka ikähaarukka on kahdesta ikävuodesta aina 60-vuotiaaseen saakka. Vaikka reissun ajankohta onkin vasta syksyllä, voin jo melkein tuntea auringonlämmön ja hiekkaa varpaissani. En malttaisi millään odottaa!


Melkein vireillä oleva opintovapaa, joka kestää keväästä vuoden loppuun. Tämä on samalla haikea, mutta ehdottomasti hyvä asia. Viitaten tuohon elämän tasapainoon, tämä on yksi suurimmista vaikuttavista tekijöistä, että elämä tulisi myös pysymään semmoisena. Olen viihtynyt omassa työpaikassani vuosia ja teinkin puolet ammattikorkea ajastani töitä koulun ohella. Mutta harjoittelut, kurssit, projektit ja edessä siintävä opinnäytetyö tuo omat aikataululliset haasteensa, joiden myötä mun on siirryttävä syrjempään. Mä olen tutustunut töideni puolesta mahtaviin ihmisiin, joista osasta on muodostunut ihan ystäviä, joiden kanssa jaetaan työasioiden lisäksi myös ilot ja surut. Siksi tuntuu haikealta olla poissa kuvioista melkein vuodenpäivät, mutta jotta luovuus ja tehokkuus ei kärsisi en näe muuta vaihtoehtoa.

♡ Vuosi on vasta niin alussa, että parhaat asiat on varmasti vasta edessä. Hyvää tässä vuodessa on täyttyvä kalenteri, varsinkin ensi kesän osalta. Kaikenlaista mielekästä puuhaa ja reissua olisi suunnitteilla ystävien kanssa, joten tässäkin asiassa rohkenen epäillä, että ne parhaat hetket on vielä edessä.
Kolme hyvää asiaa blogissani

Luovuus ja vapaus. Ensimmäisestä blogistani ja ensimmäisestä postauksestani lähtien blogi(t) on olleet mulle turvapaikka. Päiväkirjamainen paikka, jonne tulla jutustelemaan vapaasti mitä mielessä liikkuu. Saan toteuttaa omaa luovuutta, visualisoida, ideoida ja toteuttaa. Tämä on myös oiva paikka puhdistaa ajatuksia. Tuntuu myös päivä päivältä entistä enemmän, että tää on just se mun juttu. Siksi juuri tästä nautinkin.

♡  Ehdottomasti jokainen ihana ihminen siellä puolella. Vaikka mulla ei ole tuhatpäinen lukijaverkosto, sitä tärkeämpänä ja uniikimpana jokaista teistä pidän. Jokainen kommentti ja jätetty nettijalanjälki koskettavat. Vain murto-osa lähipiiristäni ja tuttavistani tietävät blogistani, joten lukijakuntani muodostuu suurimmaksi osaksi entuudestaan tuntemattomista ihmisistä, jotka ovat jääneet tänne seuraamaan tuotoksiani ja tuntevat olevansa samanhenkisiä. Se on ehkä palkitsevinta tässä hommassa, että lukijaksi tullaan aidosta kiinnostuksesta tuotoksiani kohtaan! Se, että postaukseni saa alle tuhat lukua, mutta jokainen niistä on oikealla perusteella blogissani on suuri merkitys. Tämä ei ole pelkästään hyvä asia blogissani, tämä on ehkäpä jopa paras asia blogissani 💗

♡ Yhdistävyys. On ollut ihanaa huomata tässä viimesen vuoden aikana, miten blogini yhdistää. Jo vuosien ajan äitini on kuvannut asupostaukseni. Jokainen asukuva on yhteisen kiinnostuksen tuotosta ja vietetään rento viikonloppu aamu yhdessä. Puuhaten meille molemmille mieluisia asioita. Sama pätee ystävyyssuhteissa. Täytyy myöntää, että yöunet maistuivat huomattavasti paremmilta, kun juuri ennen nukkumaan menoa puhelimeen kilahtiva viesti, jossa oli vain muutama sana: "olipa hyvä postaus!" Oli ihana saada kiitosta, ja oli vielä kivempaa jatkaa siitä keskustelua kun seuraavan kerran nähtiin.

Postauksen haasteeseen on saatu inspiraatio Lindan blogista

Kolme bloggaajaa, joisen toivoisin vastaavan kysymyksiin:

Where to next? - Niina: Niina kirjoittaa mielenkiintoista matkablogia, jota on ollut ilo seurata. Tämä on myös ainoa matkablogi jota tulee seurattua, koska Niinalla on mahtava tyyli kirjoittaa ja hänen persoonansa kaappasi mut ihan täysillä mukaan seuraamaan :) 💓

  Ihanaista - Maria: Jos blogin nimi on jo Ihanaista, niin tarviiko muita perusteluja? Marian tyyliä ja blogia on tullut seurattua jo pidempään. Ihanan hempeän oloinen tyttö ja blogi 💓

  Jeannays - Jenna: Blogikaimani, joka on melkoinen asennenainen! Blogia on täynnä rempseää luettavaa, eikä Jenna pelkää kirjoittaa myös syvällisistä tai kipeistäkin asioista. Tästä syystä blogi on noussut yhdeksi lempparikseni. 💓


Heitä hymy naamalle! Vaikka onkin maanantai..

29. tammikuuta 2018

Maanantai... taas se pirulainen on täällä! Ihan uusi viikko ja noh, se arki. Arvatkaa monta kertaa kuulin eilen lausahduksen: "ei kyllä yhtään huvittaisi mennä huomenna töihin". Voin kertoa... KOLMESTI! ja vieläpä kolmelta eri henkilöltä. Melkein teki mieli painaa katse kengän kärkiin ja vähän niin kuin ryhmänpaineesta myönnytellä, "niin, ei kyllä yhtään huvittaisi".  Vaikka valehtelun puolelle se olisi mennyt, sillä maanantaissa on jotain taikaa. Kyllä, olen pesunkestävä maanantai-ihminen! Ja ehkä vähän ylpeä siitä, sillä mielummin aloitan viikkoni uhkuen tarmoa ja oikeasti valmiina. Kuin, että käyttäisin energiaani jo edellisenä iltana voivotteluun. Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä, mutta rohkenisin väittää, että niin on myös kyllä onnellisuuskin. Demonstroin sen teille pienellä mielikuvitusleikillä:

Kuvittele mielessäsi kaksi henkilöä, jotka istuvat bussissa. Toinen toisella puolella ja toinen toisella. Molemmat ovat kasvot menosuuntaan, mutta bussin keskellä menevä käytävä erottaa heidät. Toinen näyttää iloiselta, kun taas toisen naama on mutrussa ja olomuoto muutenkin alakuloinen. Miksi? Molemmat heistä katsovat ulos bussin ikkunoista. Toinen tuijottaa alakuloisena kallionseinämää, joka jatkuu silmänkantamattomiin. Toinen heistä katselee aurinkoista hiekkarantaa. Väkisinkin toiselle nousee hymy naamalle.
Viikko voi alkaa tahmeasti ja maanantai voi olla viikon kamalin päivä. Mutta vain jos sinä niin päätät!  Mitä jos tänä maanantaina istuisit sinne bussin aurinkoiselle puolelle? Päätä jo heti nyt aamulla, että tästä tulee ihan hemmetin hyvä päivä!

Mahtavaa viikon alkua just sulle!💕