Top Social

asuja vuodelta 2015 - vieläkö pukisin?

19. lokakuuta 2017
Torstait on throwbackien kulta-aikaa, joten pistetäänpä vanhoja asukuvia kehiin! Kaikki asut on vuodelta 2015, eikä näitä ole tainnut tällä vilahtaa aikaisemmin. Marraskuussa 2015 poistin blogialustalta kaikki vanhat postaukset, joten sinne hävisi myös nämä asukuvat. Mutta kaivetaan nyt nämä muutaman vuoden vanhat asukuvat takaisin pinnalle, ja ideana on vieläpä arvostella ne. Eli pukisinko vielä näitä samoja asuja päälleni? Ja mitä olen niistä nykyisin mieltä?


Nämä kuvat on olleet yhdet lemppareistani läpi blogihistorian. Kivan räväkät ja miljöö oli mitä mainioin! Itse asusta voisin vieläkin pukea collarin ja isot kulta(rihkama)korut. Varsinkin tuommoinen rento street-tyyli oli niin mua nuorempana. Kenkävalinta pistää kyllä silmään, nykyään mustat lenkkarit toimisi miljoona kertaa paremmin. Samoin kirkkaan sinisen topin jättäisin pois. Liikaa erivärejä. Muuten oikein pirtsakka asu edelleen!

PAITSI! Mitä hittoa mä olen ajatellut noiden pidennysten kanssa?! Miks ne ei ole ollut jo kauan aikaa sitten roskiksessa?! Aivan kamalat 🙈


Voi kyllä! Tämän asun pukisin mielelläni uudelleen. En kylläkään välttämättä sysitalvella niin kuin tuolloin, vaan mielummin vaikka nyt syksyllä! Mustat nahkashortsit toimii edelleen ylipolvensaappaiden kanssa. Tota paitaa ei minulla kylläkään enään ole, oli se niin rispaantunut. Mutta tämä alaosakombo täytyy kyllä joku päivä tässä taas kaivaa käyttöön :)


Tämä asu tavallaan toimii, mutta tavallaan tökkii. Ehkä tässä on liikaa kaikkea. On resuista farkkua, pitsiä, pehmää karvaa ja maanläheisiä värejä. Voisin pukea tämän päälleni vieläkin, mutta korvaisin kengät ruskeailla nilkkureilla. Jättäisin myös pitsitopin kaappiin. Tästä asusta muuten löytyy kaikki vaatteet vielä kaapistamme.



Idea oli kivan sporttinen, mutta tässäkin asussa on ihan liikaa kaikkea. Ensinnäkin en pukisi nahkaista liiviä ja sen päälle vetäisi vielä verkkatakkia. Jos uudelleen pukisin, olisi asussa vain jompi kumpi. Myöskään en pukisi turkooseja sukkia. Onneksi sattui edes saman värinen kuvaustausta 😂 Noi viininpunaiset tekonahkaleggarit oli mun pitkäaikaiset lempparipöksyt ja kulutin ne aivan puhki. Ne kesti pitkään ja löysin ne ihan sattumalta tallinnasta alelaarista vitosella, joten ehdottomasti olivat hintansa väärtit!


Tääkin asu herättää ristiriitaisia tunteita, joten ihan samanlaisena kokonaisuutena en tätä päälleni enää vetäisi. Harmi, että t-paita on löytänyt jo uuden kodin kirpparin kautta. Muuten olisin voinut yhdistää sen kesällä vaikka korkeavyötäröisten farkkujen kanssa. Näistäkin joko paita tai tennarit jäisi kaappiin. Tässä onkin konkreettisesti leopardia päästä varpaisiin 😅
Miinuspisteitä tulee myös kuvauslokaatiosta. Kaivinkone? OIKEESTI?? Ja mikä toi överi blurraus on?!


Näissäkin asukuvissa fiilis on kivempi kuin itse asu. Hame ei istu laisinkaan, ja muistan miten se valahti vyötäröltä koko ajan. Myöskään ihan normaalina arkena en näin juhlavaa asua kyllä enää pukisi. Tämäkin oli joku alkukesän vapaapäivä milloin teki vain mieli tälläytyä, ja napsia kivoja asukuvia. Tämä asu ei oo kyllä enää yhtään mua. Tästä ainakin huomaa, että oma tyyli on edes vähän kehittynyt ja on alkanut löytää just niitä omia juttuja 👌



Jos pääsisin ajassa taaksepäin kysyisin itseltäni ihan ensimmäiseksi, että mikä tuo vesirajahame on? Asusta voisin pukea pelkästään yläosan nykyisin. Yhdistäisin tuon valkoisen topin ja farkkuliivin vaikka hyvin istuviin mom jeanseihin, enkä tuohon trikoorimpulaan. Myös koko valkoiset rennarit voisi toimia paremmin, kuin nuo raitaiset.



Ei, ei, ei, ei ja vielä kerran ei. Suorastaan ei ikinä enää! Miksi mä olen kulkenut tuon kesän  näköjään käytännössä alasti? Farkkushortsit on aivan liian pienet ja lyhyet mun nykyiseen makuun. T-paita löytyy vieläkin kaapista, kun sen kerran olen kirpparikasasta pelastanut. mom jeansien ja bomberin kanssa voisi toimia. Mutta tämä kokonaisuus on kerrassaan kamala!


Kertokaahan tekin, että mitä mieltä olitte asuista? 
Ihastuttiko tai vihastuttiko?
2 kommenttia on "asuja vuodelta 2015 - vieläkö pukisin?"
  1. Hei olipas kiva postaus, välillä on tosiaan hauska palata vanhojen kuvien pariin! Toi eka asu on kyllä näistä paras..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva että tykkäsit :) Joo vanhoja kuvia on hauska selailla ja kauhistella ja kummastella, että miten sitä on muuttunut :D

      Poista