Top Social

fashion night fever

25. huhtikuuta 2016

Huh huh mikä viikonloppu takana! Koko blogimaailma tuntui olleen viikonlopun IBA:n pauloissa mutta täällä vietettiin hieman erilainen viikonloppu! Perjantaina täällä vietettiin Muodin yötä, joka oli meidän osalta täynnä toimintaa :)

Päivä starttasi yhteistyökumppanimme Hairstudio Camman kampaamopenkissä kun meille loihdittiin ihan mahtavat kampaukset! Itse sain päätämyöten menevän muhkean letin ja taakse massiiviset kiharat. Ai että tykkäsin!


Muodin yön avaus alkoi joka vuotiseen tapaan kaupungintalon rappusilta, jossa erilaiset paikalliset yritykset pitivät omia esityksiään. Mukana oli niin kampaamoja, vaateliikkeitä kuin liikuntakeskuksia. Tapahtumaa oli myös juontamassa aina yhtä upea Saimi Hoyer!
 Meidän show toteutettiin yhteistyökumppanillemme, ravintola Three Wingsille. Eikä esityksestä vauhtia puuttunut. Mukaan oli koottu itse Dolly Parton, Uncle Sam ja iki-ihana Grease <3

Meininki oli mahtava ja oli iso ilo olla mukana! :) 
Sattuiko kukaan olla katsomassa? :)

meidän koti numeroina

18. huhtikuuta 2016
Kuten olen täällä vihjaillutkin niin viime viikot on olleet erittäin kiireiset myös sen takia, että puuhattiin kaiken keskellä yhteenmuuttoa. Ja täytyy kyllä sanoa, että tämän härdellin jälkeen muuttopuuhat riittää kyllä seuraavaksi 10 vuodeksi. Mutta oli se kaiken tämän arvoista! Nyt meillä on ihana yhteinen koti, ja pikku hiljaa tavarat alkaa löytää omia paikkojaan. Laatikoita on vielä purkamatta, seinää maalaamatta ja sisustus hyvinkin vasta alkutekijöissä mutta tästä se alkaa. Ihana yhteiselo. Törmäsin muutamassa blogissä näihin meidän koti numeroina postauksiin, ja ihastuin vallan ideaan. Samalla pääsen hieman jakaamaan pieniä palasia meidän lemmenpesästä :)


67 neliötä
2 asuintasoa
5 porrasta tasojen välissä
9 muumimukia
2 vuohen taljaa
31 kynttilää, joita poltetaan kesät talvet
1 musta ja 1 valkoinen play station ohjain
4 taulua odottamassa raameja
7 kehystä odottamassa seinälle pääsyä (4 niistä odottaa myös kuvaa)
1 pinkki pyöreä matto
26 keittiön kaappia
7 nukkumistyynyä sängyssä
61 cosmoa hyllyssä
1 sydämen muotoinen kylpyhuoneen matto
2 vasta grillattua makkaraa keittiön pöydällä
5 purkamatonta muuttolaatikkoa
1 joulusta jäänyt valotähti ikkunassa
1 puhuva pesukone
2 kuivahtanutta joulukuusta takapihalla lumen alta paljastuneina
2 blenderiä keittiön tasolla

1 avovaimo
1 avomies
2 onnelista ja rakastunutta asukasta

kuta beach

14. huhtikuuta 2016

Palataampa hetkeksi vielä Balin auringon alle, "pienellä" viiveellä. Ja matkataan Kuta Beachille jolla vietimme reissun toisen viikon. Ja täytyy sanoa, että tuntui kuin tuolta Gilin saarilta oltaisiin matkustettu aivan toiseen maahan. Saatiin tällä kahden viikon reissulla kokea ihania trooppisia saaria ja täällä Kutalla koettiin vähän ennemän kaupunkimatka fiilistä. Vilinää on paljon, liikenne hurjaa, ravintola ja baarikatuja on silmän kantamattomiin ja shoppailu mahdollisuuksia on katukojujen lisäksi myös isoissa ostoskeskuksissa. Aika erilaista kuin ensimmäinen viikko.

Rannalla ei kovin paljon viihdytty. Se oli hyvin pelkistetty. Ei pahemmin rantatuoleja vain muovisia istuin tuoleja. Eikä rantaravintoloita. Saarilla tykättiin makoilla suurilla säkkituolella, joten tämä Kuta Beachin ranta ei meitä suuremmin houkutellut. Jos reissussa tykkää surffata on tämä ranta juuri sille tehty. Mutta valitettavasti meidän taidot ja aika ei riittänyt sitä opettelemaan joten päivät kuluivat hotellin uima-altaalla makoille.

Edellis viikko oli vietetty hyvin pelkistetyssä hotellissa, jossa meillä oli käytännössä oma pieni asunto. Täällä Kutalla varasimme viideksi yöksi huoneen isosta neljän tähden hotellista. Silti hotellilla käytiin vain nukkumassa ja peseytymässä. Edes aamiainen ei kuulunut huoneen hintaan.

Shoppailusta tykkääville voin todellakin suositella Kutaa. Isoista ostoskeskuksissa on merkkiliikkeitä vieri vieren ja meillä meni yksi kokonainen päivä kahlata kuvissakin näkyvä Beachwalk kauppakeskus ja toinen päivä saatiin kulumaan Kuta Squirella jossa liikkeitä löytyy vierekkäin ostoskatumaisesti. Hinnat ovat hyvin samaa luokkaa kuin täälläkin vaatekaupoissa, eikä niistä tietenkään tingitä. Kauppakeskuksita löytyy mm. Zara, Stradivarius, Levis, Mango yms hyvinkin tunnettuja kauppoja. Ja kauppakeskuksesta löytyy kaikkea. Lastenvaatteista urheilutarvikkeisiin. Jopa elokuvateatteri - jota ei kylläkään käyty testaamassa.


Ruokaravintoloita on ihmeellisen vaikea löytää. Paljon on ketjuravintoiloita (jopa mäkkäri) ja hotelli ravintoloita, mutta ei kummemmin mitään pieniä paikallisia joita tykättiin suosia saarilla. Enemmän tykkättiin pienistä ja tunnelmallisista rantaravintoloista joissa sai syödä meren rannalla. Täältä niitä ei valitettavasti löydy.

Tekemistä löytyy varmasti moneen mieleen. Paikkana Kuta Beach ei oikein ollut meidän mieleen. Ja ei ehkä toiste sinne matkattaisikaan. Paikassa on ehkä vähän liian paljon hälinää, ja vilinää. Ja jokainen vastaantuleva paikallinen kauppasi joko taksipalveluja, skoottereita tai sieniä :D Sait koko ajan hokea "no thank you, no thank you". Mutta kannatti tämä paikka ehdottomasti käydä kurkkaamassa. Meille kylläkin riitti hyvin tämä 4 päivää :)
Jos jotain tehtäisiin toisin, menisimme heti loman alussa tänne vilinään muutamaksi päiväksi ja sitten loppu lomaksi rentoutumaan Gilin saarille. Eikä näin päin, että kotiin lähdetään täältä vilinän keskeltä.




henkinen maanantai

13. huhtikuuta 2016


Tiedättekö sen salakavalan maanantaifiiliksen, kun ihanan viikonlopun jälkeen arkeen paluu tuntuu todella tahmealta, päivä ei lähde kunnolla käyntiin ja arki iskee kasvoille kuin märkä rätti. Tänään minä kohtasin maanantaifiiliksen. Vuorotyön hyvinä puolina on arkivapaat. Toisten suunnatessa maanantaina töihin minä käänsin kylkeä ja aloitin viikkoni kahdella vapaalla. Mutta tänään minulle koitti se pahamainen "maanantai"....

Eilen haluttiin nauttia yhteisestä vapaaillasta. Vuokrattiin elokuva, herkuteltiin irtokarkeilla ja tehtiin iltamyöhään vielä yhdessä lämpöisiä voileipiä. Ihan vaan siksi, että haluttiin ottaa rennosti ennen arkeen paluuta. Tänään aamulla eilinen valvominen tuntui koko kropassa ja unihiekka oli liimannut silmät umpeen ja tuntui ettei pää nouse ylös tyynystä. Kolmen torkutuksen ja pikaisen aamukahvin jälkeen pääsin töihin. Ihan vain todetakseni, että olin tullut melkein 6 tuntia etuajassa. Voi juku! Mulla onkin iltavuoro. Ja eikun takaisin kotiin ja iltapäivästä uusi yritys.


Tahmean aamun jäljiltä nautittiin kevät auringossa kahvit keskustan torilla. Ja johan alkoi maanantaimörkö karisemaan kropasta ja mielestä. Ihana aurinkoinen ilma taisi sekoittaa pääkoppani kokonaan koska päätin polkaista 10 kilometrin työmatkani polkupyörällä kotiin.

Nyt loppuilta kuluu ihan oman ajan merkeissä, sohvan nurkassa viltin alla närppien eilisiä irtsareiden jämiä. Telkkarista pauhaa taustalla hömppäohjelmia ja palavista kynttilöistä alkaa valtaamaan huoneeseen ihana appelsiinin tuoksu. Tässä hetkessä on hyvä olla, ja mielessä ei voi kuin nauraa aamuiselle höpsöttelylle! Ai mikä maanantaifiilis?

gili islands part 2

7. huhtikuuta 2016

Palataan vielä hetkeksi näihin ihaniin saari maisemiin ja matkataan takaisin Gilin saarille. (Voikun se olisikin konkreettisesti nyt mahdollista!) Vietettiin kokonaan matkamme toinen viikko pelkästään näillä saarilla, joten kuvia ja kerrottavaa on luonnollisesti täältä eniten. Ihan teidän hiirikäsiä ajatellen näitä oli pakko pilkkoa osiin jotta säästytte pahimmilta rullailu krampeilta.

Hotellimajoituksella majoituttiin koko viikko samaan hotelliin. Oltiin etukäteen varattu hotellit reissuun ja meidän hotelli kustansi n. 20e per naama / yö. Eli ei käytännössä mitään. Meillä oli melkein kuin pienet omat asunnot. Huoneet oli siis erillisissä rakennuksissa. Ei haluttu minnekkään isoon hotelliin vaan mentiin periaatteella vähemmän on enemmän. Haluttiin omaa rauhaa, eikä isoon hotelliin joten oltiin valmiita myös vähän tinkimään. Silti oltiin tosi tyytyväisiä meidän asumukseen. Aamupalaa tarjottiin joka aamu, ja vaikka menu olikin hieman suppea, sai sillä silti nasut täyteen. Ja uima-allaskin löytyi hotellin sisäpihalta. Emme tarvinneet edes mitään överi hienoa hotellia, koska me kävimme sielä pyörähtämässä käytännössä vain nukkumassa ja suihkussa. Päivät maattiin rannalla ja syömään suunnattiin aina rantakadulle.

Ruoka saarilla oli erittäin hyvää. Ja en voi muuta sanoa kuin, että ei kannata nirsoilla vaan kokeile kaikkea rohkeasti. Ainut mikä minua pelotti jo ennen reissuun lähtöä oli mausteet. En kestä kovinkaan tolista ruokaa melkein lainkaan mutta tuolla rakastuin paikalliseen ruokaan. Ravintoloista oli kiva tilata paikallista ruokaa mutta välillä oli tottakai kiva ottaa jotain aivan perinteistä. Sekin kannattaa. Söin reissussa elämäni parhaan pizzan!

Kissoja on saarilla aivan joka paikassa! Koiria ei edes saa tuoda saarille. Joten katso minne istut. Niitä on pöytien alla pöytäliinojen alla piilossa, istuin tyynyillä nukkumassa ja jolkottelemassa pitkin ravintoloita ja rantakatua. Ihania ja monet oli hyväkuntoisia ja rohkenin jopa silittelemään useaa katukissaa.

Jos kissoja on paljon niin on katukaupustelijoitakin! Aina kun istuit rantabaarissa joku tuli kauppaamaan helyjä, huiveja, kaiuttimia, elokuvia, melkein mitä vaan. Vaikka yritys on kova ja kauppaajia paljon, eivät he ainakaan minun mielestäni olleet liian tuputtavia. Jos hän lähestyi pöytäämme ja ystävällisesti sanottiin "no thank you" lähtivät kaupustelijat kiltisti pois. Eikä kannata ajaa kaikkia edes pois! Mekin tehtiin kivoja löytöjä heiltä, ja vieläpä halvalla :)


Uskonto näkyi, taino kuului saarella melko selkeästi. Saarella sijaitsee kaksi moskeijaa, joista toinen oli hyvin lähellä meidän hotellia. Ja tottakai joka aamu kello 4 heräsimme rukouskutsuun joka kajahti moskeijasta. Ei sillä, minua tämä ei haitannut laisinkaan. Varsinkin pyhäpäivinä veisut ja rukouskutsut kuulosti todella kauniilta ja mielenkiintoisilta. Ja jo parissa päivässä sain unesta kiinni jo heti rukouskutsuun herättyä.

Luonnosta kannattaa nauttia. Saarilla on vehreää, hiekka pehmeää ja vesi turkoosia. Auringonlaskut on myös kuvaakin kauniimpia. Rantaviivalle on rakennettu näköalapaikkakin aurigonlaskun katseluja varten. Kannattaa ehdottomasti pysähtyä katselemaan auringonlaskua ja fiilistelemään saarta kaikessa kauneudessaan.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen viikko vierähti näissä merkeissä. Rannalla makoillen, hyvää ruokaa syöden, merivedessä uiden ja rentoutuen. Balille suuntaaville voin todellakin suositella Gilin saaria! Ja ehdottomasti suunnataan sinne vielä toistekkin! Eka viikko pulkassa ja saaria katseltu. Vieläkö jaksatte matkapostauskia? :)