Top Social

Mitä tapahtuu blogin kulisseissa?

10. maaliskuuta 2018
Mitä blogin kulisseissa tapahtuu? Mistä blogipostaus rakentuu? Hekumallisesti pulppuavasta tarinasuonesta? Yhdellä räpsyllä purkitetuista muotikuvista? Ei ihan, se on jotain aivan muuta!



Sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta niin on myös bloggaajan poikaystävällä. Instagram Husband, Blog Husband. You name it! Ei nimi miestä pahenna, vaan sen vaimo. Meillä poikaystävä ei ota asukuvia, vaan se auttaa rekvisiitassa ja pari kertaa on onnistuneesti pakotettu kameran eteenkin. Milloin hän toimii pussinpidikkeenä, kun tavoitellaan täydellisen harmonista joulukuvaa. Milloin hän on hikikarpalo otsalla ollut kanssani poseeraamassa kahluuvedessä, paahtavan kuumana kesäpäivänä - ihan vaan hyvien vuosipäiväkuvien takia. - Tottakai vielä punaiset huulenkuvat maalattuna poskessa. Voi Mikko parkaa, kaikkea sekin joutuu kestämään 😅

Toinen henkilö, jota ilman blogini pyörittäminen tälläisenään olisi mahdotonta, on äitini. Kyllä, äitini kuvaa tänne kaikki asukuvani. Hän ottaa ihan mielettömiä luontokuvia, mutta ihmiskuvaaminen ei ole ikinä ollut hänelle mikään intohimo. Paitsi tyttärensä asukuvien kohdalla, hänestä kuoriutuu mikäkin muotikuvaaja. Äiti on myös aina kameransa kanssa oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Näin saadaan hyviä tilannekuvia ja kivoja asukuvia (äitin sanoin, pukukuvia) Mun ja äidin yhteistyön etuna on juurikin se, että kuvia ei ota toinen muotibloggaaja. Äiti ei lue muotiblogeja, joten se ei tiedä millaisia kuvia muut ottaa. Äitillä on oma visio ja näkemys siitä, mikä näyttää hyvältä. Meidän yhteistyö toimii myös moitteetomasti, sillä oman äidin edessä poseeraaminen on kaikkea muuta kuin kiusallista. - Se on jopa hauskaa!


Hätä ei lue lakia, voisi toimia näiden meidän asukuvaamisten kohdalla. Milloin sitä on tullut vaihdettua vaatteita pusikoissa, ähistyä toisia farkkuja jalkaan ahtaassa autossa, ja meikattua auton ikuunaa peilinä käyttäen. Koska molemmat meistä on arkisin kovin kiireisiä, otetaan viikonloppuisin muutamia asukuvia liukuhihnatyöskentelynä. Pakkaan aamulla kassiin muutamia menneen viikon asuja ja kuvataan kaikki kerralla. Tälläisessä trikkikuvaamisessa vaatteiden vaihto ei katso paikkaa, eikä aikaa. Toivottavasti ihan hirveän moni lenkkeilijä ei ole nähnyt mun pakaroita pilkistämästä jostain pusikosta, kun jumppaan sukkahousuja päälle. Tähänkin hommaan on opeteltu kantapään kautta, ja nykyään tulee harrastettua tietoisesti enemmän kerrospukeutumista. Ennen sitä tuli vain heitettyä kassiin vaihtovaatteet, mutta noista noloista kokemuksista oppineena, tulee nykyisin päälle puettua niin paljon kerroksia, kuin vaan on mahdollista! Välillä olo on kuin käärmeellä, joka luo nahkaansa. Salamavalo räpsyy, kuvausmiljöö vaihtuu ja vaatekerrokset lentää tehokkaasti pois päältä. 😅


Yhden blogipostauksen takana on 1000 ja yksi kuvaa. Itse en ole niin harjaantunut poseeraaja, että saataisiin asukuvat parilla räpsyllä purkkiin. Ei, vaan päinvastoin. Milloin mulla on suu auki ja silmät kiinni. Tuuli tarttunut lyhyeen polkkatukkaan ja nostanut latvat ilmaan niin, että näytän Muumien Hemulilta. Tai vaihtoehtoisesti kuvauskaveri nuolee juuri kriittisellä kuvanottohetkellä joko omaa, tai sinun nenää. - Nyt on siis puhe yllä olevan kuvan koirasta, ei aikaisemmin mainitusta poikaystävästä. Välillä on hyvin hankalaa kalastella edes viittä onnistunutta räpsyä, joilla saisi kokonaisen postauksen aikaiseksi.

Blogipostauksien takana on siis paljon enemmän, mitä ulospäin näytetään. Se on pakkasessa värjöttelemistä ja tuntien kulutusta tietokoneella. Se on myös koirankarvoja suussa, paljaita pakaroita ja liikkuvassa autossa vinoon meikattuja kajaaleja. Ennen kaikkea, se on hauskoja ja ikimuistoisia hetkiä, joita jakaa teidän kanssa.

hyppy tuntemattomaan

6. maaliskuuta 2018

Kuusi päivää sitten se alkoi! Nimittäin opintovapaa ja samalla hyppy tuntemattomaan. Tarkoituksena oli ottaa muutama päivä ja sulatella tätä asiaa ennen kuin tulen tänne siitä kirjoittamaan. Otin päivän, otin toisen - ja loppujen lopuksi huomasin melkein viikon vierähtäneen. Otin siis todellakin oman ajan elämänmuutoksen sulattamiseen ja näin ystäviäni enemmän kuin viimeisen vuoden aikana yhteensä. Hoidin kouluhommia, vaikka meillä olikin lomaviikko ja ikuistettiin muutamat asukuvat, jotta tännekin saataisiin eloa. Jos elämä ei ole edellämainittua kummallisempaa, niin miksi tämä on mulle niin iso asia?

Siksi, että viimeiset 8 vuotta työ on sanellut mulle millaista elämä on ja miten se arki kulkee. Viimeksi kun olen ollut poissa työelämästä, olen ollut 19- vuotias, raikuli nuori. Kirjoitin ylioppilaaksi ja jäin tyhjänpäälle miettimään mikä musta tulee isona. Ja nyt, 8 vuotta myöhemmin olen samassa tilanteessa, miettimässä noita samoja ajatuksia. Hassua?

 Voin myös ihan rehellisesti myöntää, että oma mentaliteettini työntekoa kohtaa on enemmän ollut "elä työllesi", kuin "käy töissä elääksesi". Kun on löytänyt kivan duunin, niin siihen syntyy oikeasti tunneside. Juuri tästä syystä paiskin muutaman vuoden kahta duunia. En osannut luopua kummastakaan, vaikka ei ollut taloudellista tarvetta pitää molempia. Kävin normaalisti kaksivuorotyössä, josta jatkoin päivää pubiin ja yökerhoon baaritiskin taakse. Parhaimmassa tapauksessa menin yötyöstä tunnin yöunilla aamuvuoroon. Ymmärrätkö nyt tuon "elä työllesi" mentaliteetin? Pari vuotta tuota rumbaa jaksoi, mutta eihän tuo tervettä ole. Jostain oli pakko luopua ja noista kahdesta vaihtoehdosta mun päivätyö voitti mielekkyydellään, joten yötyö sai jäädä. Asetuin aloilleni, kunnes koin taas janoa saada tehdä enemmän. Hain kouluun ja sisäänpääsyn jälkeen tein tietoisen valinnan yhdistää kokopäiväinen opiskelu ja työni. Kunnes tuli taas jaksamisen seinä vastaan, ja olin taas samassa tilanteessa. Kummasta pitää luopua? Nykyinen, ainoa työni imaisi mut mukaan viideksi vuodeksi. Sain kehittyä, tutustuin mahtavaan tiimiin ja ennenkaikkea sain ystäviä. Työkään ei maistu puulta, kun sulla on mahtavia tyyppejä ympärillä.

Joten voitteko kuvitella, että miten haikeaa oli napata oma Bieberin kuvalla varustettu kahvimuki kaapista, luovuttaa pois kaikki työtilpehööri ja marssia ulos. Siinä me oltiin, minä ja posliininen Bieber kirpeässä pakkassäässä. Mietittiin, että millä mennään kotiin ja mitä seuraavaksi tehdään. Nämä viimeiset kuusi päivää on auttanut meitä molempia. Bieber on nyt onnellisena ja puhtaana kaapissa ja minäkin olen saanut hengittää. Ja oppinut olemaan. Ennen kaikkea sanomaan, että olen täysipäiväinen opiskelija.



Mikään suurin maailmanloppuhan tämä ei ole! Palaan kuitenkin "jo" joulukuussa takaisin työelämään. Mikkokin mulle jo leikkisästi nauroi, että miksi pitää olla näin dramaattinen. Kyse on kuitenkin vaan opintovapaasta. Hetkellisestä elämänvaiheesta. Tämä on kuitenkin itselleni niin outoa. Saan maata sunnuntait (säännöllisesti) pieruverkkareissa ensimmäistä kertaa elämässäni. Saan esimmäisen kerran, ottaa aikaa ihan vaan itselleni. Kehittyä siinä missä tuntuu hyvältä. Ja ah! Saan  käydä kahdeksalta nukkumaan jos siltä tuntuu! Voisin myös koittaa kääntää tuon mentaliteettini päinvastoin ja alkaa elämään. - Ihan sitä oikeaa, ihmisten elämää. Oon kuullut, että semmoista tuolla "ulkomaailmassa" voisi olla?

missä meillä pihistellään ja panostetaan?

17. helmikuuta 2018


Kulutustottumukset, oli ne sitten omat tai jonkun muun, niin silti ne aina kiinnostaa. Varsinkin nyt kun asuu toisen ihmisen kanssa, on alkanut huomaamaan ihan erilaisia kulutustottumuksia. Niin hyvässä, kuin pahassa. Meille on muodostunut omat ketsuppi vuorot - kyllä luit oikein! Ihan vaan siksi, että toinen on tottunut kuluttamaan toista ja makuasioista ei voi kiistellä, niistä vuorotellaan!



Pihistetään...

... elektroniikassa: Meillä on vanha läppäri, joka hurisee aika kovaa ja mitä nyt satunnaisesti jumittaa. Mutta silti vielä oikein toimiva! Merkkikään ei ole omena. Sama pätee puhelimiin. Omistan Sonyn, joka maksoi uutenakin vain muutaman hassun satasen. Toimii moitteettomasti, mitä nyt näytön sain halkeamaan - mutta pääasia, että toimii. Varsinkaan elektroniikan suhteen meillä ei olla kovinkaan ronkeleita, eikä merkkiuskollisia.

...  astioissa & huonekaluissa: Tällä hetkellä puolet meidän astioista on joko ikeasta tai lahjoiksi saatuja (tai mäkkäristä saatuja coca cola-laseja)  Muutamat hassut arabiat löytyy kaapista, mutta kumpaakaan meistä ei ole ikinä inspiroinut kerätä täydellistä astiastoa. Sama pätee huonekaluihin. Kumpikaan ei ole koskaan hurahtanut kodeissaan designista, vaan meidän huonekalut on melkoisia keräilyeriä eri paikoista. Kun muutettiin yhteen luovuin suuresta osasta huonekaluistani, mutta raahasin mukanani kaikkein tärkeimmät. Ei designia vaan semmoisia huonekaluja, joille on kertynyt ajan saatossa tunnearvoa. Joku voisi kauhistua meidän kahvipöytää, joka on ehtaa ysäriä ja vieläpä rottinkia. Mutta se on palanen vanhempieni saamista kalusteista, joita he saivat häälahjaksi. Vanha (ja ehkä vähän ruma) mutta sitäkin arvokaampi minulle.

... vaatteissa: Tiedättekö mitä? En rehellisesti edes muista, koska olen ostanut vaatteita viimeksi normaali hintaisena. Olen semmoinen tarjoushaukka, että ei ole toista. Kärkyn jatkuvasti alekoodeja, ja tähän mennessä olen huomannut, että aina ne vaatteet menee alennukseen jossain kohtaa. Tämä on myös petollista, kun niitä pikku nyssäköitä saa kantaa postiautomaatista joka kuukausi. Ihan vaan "koska halvalla sai" Tässä pitäisi ehdottomasti ryhdistäytyä!



Pihistetään ja panostetaan:

ruuassa: Molemmille meille ruoka on enemmän nautinto, kuin pakollinen toimenpide jolla eletään. Mikko on vielä oikein mahtava kokkisielu, ja iltaisin onkin ihanaa tehdä "yhdessä" ruokaa. Eli Mikko tekee, ja minä härvään. Kuitenkin ruoka-aineissa tarjoushaukka nostaa päätään. Tuijotetaan aina kaupassa kilohintoja ja hintaeroja eri merkkien välillä. Ja tottakai koriin päätyy aina ne hinnaltaan halvimmat tuotteet. Puhumattakaan niistä punaisia prosentti tarroja ruuissa. Olen jopa pari kertaa raahannut Mikon kauppaan viimeisellä tunnilla tonkimaan niitä punaisilla tarroilla koristettuja tuotteita, ihan vaan koska silloin -30% on -60%

Panostetaan...

... Elämyksissä: Mielellään panostetaan rahalla saataviin, mutta ehkä jopa aineettomiin asioihin tai palveluihin. Tykätään käydä yhdessä katsomassa jääkiekkoa, saatetaan ajaa 100 kilometriä ihan vaan iltakahville erilaiseen miljööseen, että saadaan aikaan hauska yhteinen minireissu. Ei ehkä kulutuksen kannalta paras vaihtoehto, mutta meille yhteiset elämykset on tärkeitä.

... Zero Cola: Ainut merkki, joka on pyhä. Ja jota saa koko ajan tuoda kaupasta. Tunnustan, että mä olen todella riippuvainen Zero Colasta. Nimenomaan Zerosta, ei mistään musta merkistä tai laadusta. Vaan Zerosta. piste.

... Luonnonkosmetiikassa & vegaaniset meikit: Tämä on mulle uusin "löytö", johon haluan mielelläni panostaa. Pikku hiljaa olen alkanut keräämään ettisempää meikkipussin sisältöä. Pala palalta, yksi tuote kerrallaan. Samalla eettisempää, ja ihana kokeilla avoimin mielin uusia tuotteita. Tähän asti on kaappiin päätynyt jo hiustenhoitotuotteita ja muutamia pieniä meikkituotteita. Tässä asiassa voisin vastaanottaa myös hieman apua! Koska tuotteet on mulle vielä aika tuntemattomia, niin heitä mulle vinkkejä, jos tiedät jotain hyviä luonnonkosmetiikkatuotteita :)

... Omannäköiseen sisustukseen: Kuten kerroin meillä ei käytetä design huonekaluja, mutta varsinkin taulut ja koriste-esineet on tarkoin valittuja matkamuistoja. Meillä on kaksi isoa taulua, jotka molemmat on hankittu meidän ensimmäiseltä yhteiseltä ulkomaanmatkalta (Balilta), samoin koriste-esineet on reissuilta ja olohuoneen tauluseinä on itse koottu meidän yhteisistä ja meille tärkeistä valokuvista. Ainut mikä vielä puuttuu, on DIY projektina tehtävä maailmakartta, johon aletaan keräämään, joko nuppineuloja tai tarroja yhteisten reissujen kohdalle. Eli meidän kodissa näkyy sen yleisilmeessä todella vahvasti meidän yhteinen elämä ja muistot.

...Harrastuksissa: Meillä pelataan lätkää, säbää, kotikuntoillaan ja blogataan harrastuksena. Molemmat välineurheilee omien harrastuksiensa parissa, eikä toinen osapuoli mukise mitään. Molemmilla on omat harrastukset, joihin panostetaan niin aikaa, kuin rahaakin.